Kalasataman toimipisteen harrastekerhot käynnistyvät 10.2.2024.
Te vanhemmat pääsette valitsemaan yhdessä lapsenne kanssa harrastekerhon kolmelle päivälle. Valinnat tulee olla tehtynä perjantain 7.2.2025 aikana.
Viikko-ohjelma, josta valinnat tehdään, on esitelty alhaalla olevassa liitteessä.
Lapsi osallistuu harrastekerhoon aina välipalan ja läksyhetken jälkeen n. klo.15.00-15.50.
Kerhoryhmämme kaikki lapset käyvät Mustikkamaalla metsäretkellä kerran viikossa. Toteutamme retket siten, että tiistaisin on ykkösluokkalaisten retkipäivä ja torstaisin kakkosluokkalaisten. Retkelle lähdetään välipalan ja läksyhetken jälkeen eli n. klo 14.30. Takaisin koululle tulemme viimeistään klo. 15.45.
Retken aikana koululle jäävälle ryhmälle järjestetään lelu ja leikkipäivä. Kakkosluokkalaisten lelu ja leikkipäivä on siis tiistaina ja ykkösluokkalaisten torstaina.
Toivoisimme, että jos lapsenne lähtee kerhosta kotiin klo. 15.00 aikoihin, niin valitsisitte sille päivälle ulkoilun, jotta pitkäjänteinen tekeminen ei katkeaisi juuri toiminnan alussa.
Harrastetoiminta valitaan kevätlukukaudeksi. Toivoisimme, että jos harrastevalintoihin tulee kevään aikana muutostarve, niin te vanhemmat olisitte ohjaajiin yhteydessä. Harrastekerhojen ohjaajamäärä mitoitetaan kerhoon ilmoittautuneiden mukaisesti.
Lisätietoja toiminnasta antaa:
Antti Luoma
s-posti: [email protected]
puh: 040-0719605
Maanantai:
- Bingokerho
- Lehti- ja toimituskerho
- Musiikkikerho
- Eläin- ja luontokerho
Tiistai:
- 1 lk. metsäretki
- 2 lk. oman lelun päivä
Keskiviikko:
- Jalkapallokerho
- Kädentaidot ja hamahelmikerho
- Temppukerho
- Joogakerho
Torstai:
- 1 lk. oman lelun päivä
- 2 lk. metsäretki
Perjantai:
- Tarina- ja ilmaisukerho
- Liikuntaleikit
- Luku- ja piirtämiskerho
- Lautapelikerho

kalasatama_harrastekerhot_kevät_2025.pptx | |
File Size: | 62 kb |
File Type: | pptx |